Kuvataiteen koulutusohjelman opetussuunnitelma

Syksyllä 2007 aloittavat

Harjoittelu, 30 op

Tavoite: Opiskelija harjaantuu työskentelemään alan tehtävissä. Hän oppii suuntautumisalallaan tarvittavia ammatillisia, sosiaalisia ja taloudellisia taitoja. Hän pystyy osoittamaan osaamistaan, luo suhteita tuleviin työnantajiin ja yhteistyökumppaneihin.

Sisältö: Opiskelija harjoittelee alakohtaisia ammatillisia taitoja työelämässä, seuraa ja analysoi oppimis- ja työpäiväkirjan avulla omaa työskentelyään ja kehittymistään.

Toteutus: Harjoittelun voi suorittaa alan yrityksissä sekä julkisella tai kolmannella sektorilla. Harjoittelun voi suorittaa osittain myös toteuttamalla dokumentoidun taiteellisen tuotannon tilaustyönä tai näyttelynä julkisessa näyttelytilassa. Dokumentointi tehdään siten, että tuotanto tai näyttely voidaan arvioida. Osa harjoittelusta suoritetaan kesäisin ja osa siitä voidaan suorittaa ulkomailla. Opiskelija toimittaa ennen harjoitteluun lähtöään harjoittelusopimuksen koululle ja laatii harjoittelun päätyttyä raportin harjoittelustaan.

Arviointi: Arviointi pyydetään harjoittelupaikan yhteyshenkilöltä. Mikäli opiskelija toteuttaa taiteellisen tuotannon, pyydetään arviointi toimeksiantajalta tai näytteillepanijalta. Arvosteluasteikko on 0 - 5. Myös harjoitteluraportti arvioidaan.

Kirjallisuus: 

  • Ammattikorkeakoulun alakohtaiset harjoitteluohjeet
  • Työtehtäviin liittyvä kirjallisuus

Lomakkeet: Harjoittelusopimuslomake ja harjoittelun arviointilomake

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK