Liiketalouden koulutusohjelman opetussuunnitelma 2007 - 2008

Kansainvälisen liiketoiminnan suuntaavat ammatilliset opinnot


11S410 Yrityksen kansainvälinen liiketoimintaympäristö 4 op


Opintojakson tavoite ja opiskeltava asiakokonaisuus: Opiskelija tietää kansainvälisen kaupan edellytykset ja globalisaation vaikutukset yrityksen toimintaa, Suomen tärkeimmät kauppakumppanit, taloudelliset integraatiot ja ulkomaankaupan merkityksen kansantaloudelle. Opiskelija osaa asemoida yrityksen maailmantalouden tilanteeseen sen asettamien vaatimusten mukaisesti. Opintojakso tutustuttaa Euroopan unionin oikeuden keskeisiin periaatteisiin. Opintojakson aikana tulee tutuksi yhteisöoikeuden normien jako ensijaiseen oikeuteen ja johdannaiseen oikeuteen. Opintojaksolla perehdytään tavaroiden vapaata liikkuvuutta, henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevaan keskeiseen EU-lainsäädäntöön sekä Euroopan unionin kilpailuoiekutta koskevan sääntelyn perusteisiin.

Opintojakson oppimismenetelmät: luennot, harjoitustehtävät, verkkotyöskentely

Kirjallisuus ja muu materiaali:

  • Reinikainen, Veikko. Kansainvälinen talous. Teoria, puitejärjestelmät ja muutospaineet. Soveltuvin osin. 2001.
  • Vuoristo, Kai-Veikko. Maailman talousalueet. Uusin painos. Internet-tietolähteet.
  • Muu materiaali ilmoitetaan myöhemmin.

Arviointi: Arviointi 0 - 5. Arvioinnin perustuu harjoitustehtäviin ja oppimistehtävään.

Muuta: Kansainvälinen talous 2 op, Ulkomaille töihin 0,5 op ja EU-oikeus 1,5 op

 

11S402 Yrityksen kansainvälistyminen 4 op


Opintojakson tavoite: Opiskelija tutustuu yrityksen kansainvälistymisen perusteisiin ja kohdemarkkinan valintaan vaikuttaviin tekijöihin. Hän perehtyy vaihtoehtoisiin toimintavaihtoehtoihin kansainvälisillä markkinoilla ja toimintatavan valintaan vaikuttaviin tekijöihin. Hän perehtyy eri toimintavaihtoehtojen kustannusvaikutuksiin. Lisäksi hän tutustuu agentuuri- ja jälleenmyyntisopimuksiin oikeudellisesta näkökulmasta. Opiskelija osaa valita yritykselle sopivan toimintavaihtoehdon/ vaihtoehdot. Hän osaa käyttää erilaisia tiedonhankintalähteitä.

Opiskeltava asiakokonaisuus:

  • vienti
  • lisensiointi
  • franchising
  • myyntikonttori
  • sopimusvalmistus
  • yhteisyritys
  • yhteisvalmistus
  • projektivienti
  • ulkomainen liikeenjohtosopimus
  • ulkomainen tuotantoyksikkö
  • toimintatavan valintaan vaikuttavat tekijät ja kustannukset
  • agentuuri- ja jälleenmyyntisopimukset
  • tiedonhankintalähteet

Opintojakson oppimismenetelmät: ryhmätyöskentely, pbl, itsenäinen opiskelu, tentti

Kirjallisuus ja muu materiaali:

  • Luostarinen & Welch. 1993. International Business Operations.
  • Pirnes, H. & Kukkola, E. 2002. Kansainvälisen liiketoiminnan käsikirja. WSOY.
  • Seristö, H. 2002. Kansainvälinen liiketoiminta. WSOY.
  • Äijö, T. S. Suomalaisyritys kansainvälistyy. Strategiat, vaihtoehdot ja suunnittelu.
  • Varjola-Vahvelainen, K & Ohvo, S & Hulkko, P & Hyvärinen, H. 1998. Kansainvälistyvä yritysoikeus. Porvoo: WSOY. Soveltuvin osin.
  • Vientikoulutussäätiö, Vientiedustaja, valinta ja yhteistyö. Fintran markkinatieto.

Arviointi: Arviointi: 0 - 5. Arviointi perustuu ryhmätyöskentelyyn, itsenäiseen työskentelyyn ja tenttiin.

11S403 Kulttuurierot kansainvälisessä liiketoiminnassa 3 op


Opintojakson tavoite: Opiskelija tutustuu suomalaisen yrityksen kannalta keskeisiin kulttuurialueisiin ja liiketapoihin. Opiskelija osaa toimia kansainvälisissä toimintaympäristöissä huomioiden erilaisen kulttuurin ja toimintatavat liike-elämän kansainvälisissä vuorovaikutustilanteissa.

Opiskeltava asiakokonaisuus:

  • kulttuuri käsitteenä
  • perustavat
  • esiinny eduksesi
  • harjoituksia eri liiketoiminta-alueilta eri kulttuuriympäristöissä

Opintojakson oppimismenetelmät: luento, draamaharjoitukset, raportointi

Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Lassila, S. 2000. Uusi käytöksen kultainen kirja. Hyvät tavat - luonteva käytös. WSOY.
  • Morrison, T. & Conaway, W. A. & Borden, G. A. Kiss, Bow or Shake Hands
  • Internet-lähteet
  • muu opintojaksolla ilmoitettava kirjallisuus.

Arviointi: Arviointi 0 - 5. Arviointi perustuu harjoituksiin ja raportointiin.


11S404 Markkinoinnin strateginen suunnittelu ja johtaminen 5 op


Opintojakson tavoite: Antaa opiskelijalle valmiudet suunnitella yrityksen markkinointistrategia ja hallita suunnitteluprosessi ja sen käytännön toteuttaminen ja organisointi (tehtävät, vastuut, budjetointi ja seuranta).

Opiskeltava asiakokonaisuus: Yrityksen markkinointistrategiaprosessin ja toteutuksen hallinta ja organisointi:
  

  • yrityksen kysyntä- ja kilpailuympäristön analysointi, markkinoinnin strategisten tavoitteiden määritys
  • kilpailukeinojen ja toimenpideohjelmien toteutuksen suunnittelu ja toteutus
  • markkinoinnin budjetointi, seuranta, organisointi ja johtaminen

Opintojakson oppimismenetelmät: Luennot 16; tenttiin valmistautuminen 50; Oppimistehtävä: Markkinoinnin kokonaissuunnitelma vuositasolla (max 4 henkilön ryhmässä laadittu kirjallinen markkinointisuunnitelma ja sen yksityiskohtainen toteutussuunnitelma 49. Tehtävä esitellään ja arvioidaan ryhmäistunnoissa (alku-, väli- ja loppuraportti-istunnot 18)


Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Lahtinen, J. & Isoviita, A. 1998. Markkinoinnin suunnittelu. Tampere: Avaintulos Oy.
  • Tikkanen, H. 2005. Markkinoinnin johtamisen perusteet. Jyväskylä: Gummerrus Kirjapaino Oy.
  • Muu kirjallisuus esim. Lehtinen, U. ja Niinimäki, S. 2005. Asiantuntija palvelut: Tuotteistamisen ja markkinoinnin suunnittelu. Helsinki: WSOY.

Arviointi: tentti 40 % ja oppimistehtävä 60 %

Muuta: tentti kurssin alkupuolella

11S405 Tuotteiden ja palveluiden kansainvälinen markkinointi 7 op


Opintojakson tavoite: Tavoitteena on kehittää opiskelijan kykyä toimia sekä toimittajana että ostajana kv-markkinoilla. Opiskelija saa myös valmiuksia toimia tuloksellisesti bisnesneuvotteluissa eri kulttuuriympäristöissä.

Opiskeltava asiakokonaisuus:
  

  • markkinaympäristön analysointi
  • kv-kauppaneuvotteluissa tarvittavat tarjousta, tilausta ja toimitusta koskevat asiat: hinnoittelu ja alv, valuuttakurssiriskit, maksuehdot ja -tavat, toimitustapalausekkeet
  • kv-kauppaan liittyvä rahoitus ja vakuudet
  • bisnesneuvotteluprosessi
  • tapakulttuuri

Opintojakson oppimismenetelmät: Luennot 20, casetehtävät 24 ja esitykset 8; tentti 50, Oppimistehtävä: max 4 henkilön ryhmässä laadittu kirjallinen vientimarkkinointisuunnitelma ja yksityiskohtainen raportointi, joka esitellään ja arvioidaan ryhmäistunnoissa 80 (alku-, väli-, ja loppuraportti-istunnot ja ohjaus 30). Kohdeyritys ja kohdemaa sovitaan tapauskohtaisesti.

Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Lindström, P. 2005. Kansainvälinen markkinointi. Fintran julkaisuja. (Soveltuvin osin)
  •  tehtäviin liittyvää liiketoimintakulttuuri ja etikettikirjallisuutta: esim. Luoto, R. (toim.) 1996. Kansainvälinen etikettikirja; Tapakulttuurin perusteet (200);
  • Mikhluha, A. 200. Lahjat ja liikelahjat eri maissa; kommunikointi eri maissa (1998)
  • luentomateriaali

Arviointi: tentti 40 5 ja oppimistehtävät 60 %

Muuta: Vieraan kielen (englanti tai muu kieli) opettaja arvioi oppimistehtäviin liittyvät vieraskieliset kirjeet ja suullisen bisnesneuvotteluesityksen yhdessä markkinoinnin opettajan kanssa.


11S406 Liikesuhteet ja verkostot 6 op


Opintojakson tavoite: Kehittää opiskelijan kykyä analysoida, arvioida ja kehittää yrityksen ja muiden organisaatioiden liikesuhteita ja yritysverkostoja. Ymmärtää verkostoitumisen vaikutus yrityksen ydinosaamiseen ja palveluiden hankintaan. Opiskelija saa valmiuksia toimia yritysverkostoissa ja ymmärtää suhteiden vaikutukset myös muille organisaatioille.

Opiskeltava asiakokonaisuus:
  

  • liikesuhteet, suhteiden kehitysvaiheet, suhteiden analyysit, suhdestrategiat ja tulokset
  •  suhteiden verkostoituminen, verkostoitumisen edellytykset, yritysverkostojen muodot, hyödyt ja ongelmat

Opintojakson oppimismenetelmät: luennot 20, tenttiin valmistautuminen 50, harjoitukset ja caset 24, ohjaus ja esitykset 12

Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Ford, D. 2002. Understanding Business Marketing and Purchasing. 3 rd Edition. IMP-Groub. Thomson & Learning. (soveltuvin osin).
  • Gummesson, E. 2000. Suhdemarkkinointi. Jyväskylä: Gummerrus Kirjapaino Oy. (soveltuvin osin)
  • Niemelä, S. 2002. Menestyvä yritysverkosto. Helsinki: Edita Oy.

Arviointi: tentti 60 % ja tehtävät 40 %

11S407 Ulkomaankaupan menettelyt 5 op


Opintojakson tavoite ja opiskeltava asiakokonaisuus: Opiskelija perehtyy sopimusneuvotteluihin, sopimusoikeuteen, kansainvälisen kaupan määräyksiin, menettelyihin ja asiapapereihin. Opiskelija osaa hoitaa vienti- ja tuontitapahtumaan liittyvät käytännön toimenpiteet sisä- ja ulkokaupassa sekä ottaa huomioon kannattavuus- että oikeudellisen näkökulman.


Opiskeltava asiakokonaisuus: vienti- ja tuontitapahtumaan liittyvät määräykset, alkuperäsäännöt, toimituslausekkeet ja sopimusneuvottelut

Opintojakson oppimismenetelmät: ryhmätyöskentely, luennot, itsenäinen työskentely, tentti


Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Pehkonen, E. Vienti- ja tuontitoiminta, uusin painos.
  • Pirnes, H. & Kukkola, E. 2002. Kansainvälisen liiketoiminnan käsikirja. WSOY.
  • Tullihallituksen tiedotuksia

Arviointi: Arviointi 0 - 5. Arviointi perustuu ryhmätyöskentelyyn, itsenäiseen työskentelyyn ja tenttiin.

11S408 Kansainvälisen liiketoiminnan uudet näkemykset 3 op


Opintojakson tavoite ja opiskeltava asiakokonaisuus: Opiskelija tiedostaa, että toimintaympäristö muuttuu ja kehittyy, osaa ennakoida muutoksiin vaikuttavia tekijöitä ja ottaa huomioon ne markkinoinnissa sekä kansainvälisessä liiketoiminnassa.

Opintojakson oppimismenetelmät: Alustusluennot 8, itsenäinen lukeminen ja tutustuminen ennalta sovittuihin aineistoihin 32. Seminaari-istunnot, joissa esitetään suullisesti ja kirjallisesti markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan kehityssuuntia sekä analysoidaan jonkin esimerkkiyrityksen kansainvälistymistä kehitystrendit huomioon ottaen.

Kirjallisuus ja muu materiaali: artikkelipaketti ja muu kirjallisuus sovitaan kurssin alussa


11S409 Liiketoiminnan tutkimus 3 op


Opiskeltava asiakokonaisuus:
  

  • kansainvälisen liiketoiminnan alalla tehtävä tutkimus ja opinnäytetyöt
  • liiketalouden tutkimusotteet ja tutkimusmenetelmät
  • tutkimussuunnitelman tekeminen

Opintojakson oppimismenetelmät: luennot, tutkimusmenetelmiin ja tutkimustuloksiin tutustuminen, tutkimussuunnitelman laatiminen


Kirjallisuus ja muu materiaali:
  

  • Eskola, J. & Suoranta, J. Johdatus laadulliseen tutkimukseen.
  • Alasuutari, P. Laadullinen tutkimus.
  • Neilimo, K. & Näsi, J. 1980. Nomoteettinen tutkimusote ja suomalainen yrityksen taloustiede. Tutkimus positivismin soveltamisesta. Yrityksen taloustieteen ja yritysoikeuden laitoksen julkaisuja, Sarja A2: Tutkielmia ja raportteja 12. Tampere: Tampereen yliopisto.
  • Lukka, K. 1986. Taloustieteen metodologiset suuntaukset: Liiketaloustieteen ja kansantaloustieteen vertailu.

Arviointi: arviointi: 0-5, oppimistehtävä 100 %

 

 


 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK