Kulttuuriala

Kuvataiteen koulutusohjelman, kuvataitelija (AMK), opetussuunnitelma 2011 - 2012

Ammattiopinnot

Yleistavoite:  Saat ajankohtaisen ammatillisen niin käytännöllisen kuin teoreettisen perustan

  • kuvataiteen tekniikoissa ja ilmaisussa
  • kuvataiteen historiallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa
  • kuvataiteen tutkimus- ja kehitystoiminnassa
  • kuvataidealaa koskevassa lainsäädännössä

Opit sisällöllistä ja kulttuurillista tietotaitoa teknologian ja työmenetelmien yhteydessä. Opit toteuttamaan sekä yksin että ryhmässä pienimuotoisia projekteja ja tuotantoja. Kokoat työnäytteistäsi portfoliota (työnäytekansiota).

Sisältö: Opintojen 1. vaiheessa (1. vuosi) ammattiopintojen teema on kuvan ja oman ai-kamme kuvataiteen perusteet. Harjoitustöissä painottuu kuvalle ominainen 2-ulotteisuus. Analyyttinen tarkastelu suuntautuu pääasiassa olemassa oleviin kuvateoksiin: mitä ja millaisia kuvia on, miten ja miksi niitä on tehty? Tutustutaan erilaisiin analyysikeinoihin ja harjoitellaan niiden käyttöä. Opintojen 2. vaiheessa (2. vuosi) ammattiopintojen teemana on kuvan ja kulttuurisen ympäristön suhde: kuvataiteilija, kulttuuri ja yhteiskunta. Käytännön kuvatyössä painottuu 3-ulotteisuus, kuvan ja tilan sekä liikkeen ja ajan suhde. Analyyttisen tarkastelun keskiössä ovat kuvan tekemisen prosessit, mm. taiteellinen suunnittelu sekä kuvan ja visuaalisuuden merkitysmaailma.

Toteutus: Ammattiopinnot toteutetaan kahden ensimmäisen opintovaiheen (opintovuoden) aikana. Kullakin aihealueella edetään perusteista vaativampiin sovellutuksiin. Työskennellään tavoitteisiin ja sisältöihin sopivin menetelmin mm. työpajatyöskentelyä, luentopohjaista teoriaopetusta ja sosiaalisen median välineitä käytetään opiskelutilana. Kurssityöt voivat olla myös työelämälähtöisiä tilaus- tai hanketöitä, mikäli niiden edellyttämä osaamistaso on sopiva ja tehtävät vastaavat kurssin tavoitteisiin.

Taiteen perusopinnot, 15 op

Tavoite: Opit kuvanrakentamisen elementit ja keinot: sommittelun vaikutuksen kuvaan ja ilmaisuun, värien ominaisuudet ja värimaailman luomisen periaatteet. Oman työskentelysi kautta ja tutustumalla kuvataiteen historiaan opit hahmottamaan kuvataidetta historiallisessa kontekstissa. Perehdyt kolmiulotteisen ilmaisun teoreettisiin lähtökohtiin ja osaat kolmiulotteisen tilan esittämisen kaksiulotteisella tasolla. Perehdyt digitaaliseen kuvanrakentamiseen, tietokonegrafiikkaan ja -maalaukseen, opit vektorigrafiikan ja typografian perusasiat sekä julkaisugraafisen ohjelman peruskäytön ja -funktion. Opit käyttämään tietokonetta työvälineenä maalauksellisten teosten luomisessa ja ymmärrät tietokoneella toteutettavan maalauksen mahdollisuudet ja rajoitteet. Opit tarkastelemaan näyttelyitä, kuvia ja taideteoksia monipuolisesti ja analyyttisesti sekä soveltamaan opittua omassa ilmaisussasi.

Kurssit:

  • Kuvan perusteet: Kuvasommittelu, Värioppi, Perspektiivioppi, Plastinen sommittelu
  • Kuvan tarkastelu 
  • Tietokonegrafiikka ja -maalaus

Kursseja koskevat tiedot (tavoite, sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät kurssien kuvauksista.

6KA7311 Kuvan perusteet, 7 op

Kuvasommittelu

Tavoite: Opit kuvanrakentamisen elementit ja keinot oman työskentelysi kautta sekä tutustumalla kuvasommittelun historiaan ja mahdollisuuksiin. Opit sommittelun vaikutuksen kuvaan ja ilmaisuun ja ymmärrät sommittelun visuaalisten voimien jäsentämiseksi: järjestyksen ja jännityksen vuorovaikutukseksi.

Sisältö: Kuvasommittelun keinot: kuvakenttä, pinnan jaot, peruselementit, kuvan muuttujat ja näiden vaikutus visuaaliseen kokonaisuuteen. Sommittelun ratkaisujen kehitys historiallisessa kontekstissa. Opastus portfolion kokoamiseen.

Toteutus: Luennot, oppimiskeskustelut, ohjatut harjoitustyöt ryhmässä ja itsenäisesti. Sommitteluharjoitukset ja sommittelun osa kuvan perusteet -portfolioon. 

Kirjallisuus:

Arviointi: Arviointi asteikolla 0-5, arvioinnin perusteena ovat aktiivinen osallistuminen ja oppimistehtävien tekeminen. 

Värioppi

Tavoite: Opit kuvanrakentamisen elementit ja keinot: värin vaikutuksen kuvaan ja ilmaisuun oman työskentelysi kautta sekä tutustumalla värikäsityksiin ja niiden muotoutumiseen. Perehdyt väriteorioihin ja opit ymmärtämään väri-ilmiöitä. Osaat värimaailman luomisen perusteet, värien ominaisuudet, rinnastukset sekä vuorovaikutuksen

Sisältö: Mitä väri on? Värikäsityksen pääluokat, värihavainnon synty, väriteorioita, additiivinen ja substraktiivinen värijärjestelmä, värin ominaisuudet ja vuorovaikutus, värisommit-telu ja värisanasto. Portfolion kokoaminen.

Toteutus: Luennot, ohjatut ja tutkivat harjoitukset, analyysit sekä tentti. Oppimistehtävät, väriharjoitelmat, väriopin osa kuvan perusteet -portfolioon.

Kirjallisuus:

Arviointi: Arviointi asteikolla 0-5, arvioinnin perusteena ovat aktiivinen osallistuminen, oppimis-tehtävien tekeminen ja tentti.

Perspektiivioppi

Tavoite: Opit kuvanrakentamisen elementit ja keinot: perehdyt kolmiulotteisen ilmaisun teoreettisiin lähtökohtiin ja osaat kolmiulotteisen tilan esittämisen kaksiulotteisella tasolla. Oman työskentelysi, havaintojesi ja kokemustesi kautta opit käyttämään tilan kuvaamisen keinoja omassa kuvallisessa ilmaisussasi sekä tunnet alaan liittyvän sanaston. Ymmärrät perspektiivin kuvallisena konstruktiona ja esitystapana sekä esityksen ja havainnoinnin eron.

Sisältö: Perspektiiviopin ja tilan kuvaamisen perusteet. Historiallinen näkökulma: tilan esittämisen kehitys kuvataiteessa ja ajankohtaiset kuvallisen ilmaisun keinot tilan kuvaamisessa. Pääpaino on viivaperspektiivissä: yhden, kahden ja kolmen pakopisteen menetelmät. Perspektiivipiirrosten ja yhdensuuntaisprojektion erot sekä käyttöalueet. Kaavamaisen (matemaattisen) perspektiivin ja havaintomme ero. Portfolion kokoaminen.

Toteutus: Luennot, havainnollistaminen ja havaintojen tutkiminen, harjoitustyöt, vuorovaikutus, työskentelypäiväkirja. Itsenäiset mutta ohjatut harjoitukset ja perspektiiviopin osa kuvan perusteet -portfolioon.

Kirjallisuus:

  • Smith Ray (toim.) 1996, Perspektiivin perusteet.
  • Ahonen Taisto & Tiirola-Santala Liisa 1995, Maalausalan piirustus ja suunnittelu.
  • Saarikangas Kirsi 1999, Kuvasta tilaan, artikkeli: Stewen Riikka, Perspektiivi: (post-)modernin diagnostiikan alkeita.
  • Uusitalo Jani, Optiikka ja kuvausgeometria (perspektiiviset vääristymät) Tampereen teknillinen yliopisto, Seinäjoen AMK:n kurssi http://pe.tut.fi/courses/konenako.nsf/.
  • Laarni Jari, Havaintopsykologian perusteet. Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto. http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/hum/psyk/havainto/.
  • Kurssimateriaalina: Monitaituri David Hockney, video 1998. (Lajournade Monique & Saint-Jean Pierre, David Hockney en perspective.)

Arviointi: Arviointi asteikolla 0 - 5, arviointi perustuu aktiiviseen osallistumiseen ja tehtävien tekoon.

Plastinen sommittelu

Tavoite: Opit kuvanrakentamisen elementit ja keinot: perehdyt kolmiulotteisen ilmaisun lähtö-kohtiin. Ymmärrät plastisen sommittelun ja kuvanveiston käsitteitä sekä opit kolmiulotteisen sommittelun elementit ja keinot. Ymmärrät suunnittelun vaiheet ja merkityksen sekä opit käyttämään muotoa, volyymia ja tilaa ilmaisuvälineenä kuvassa.

Sisältö: Plastisen sommittelun ja kuvanveiston käsitteet, elementit ja keinot. Yhdensuuntaisprojektioon perustuvat piirrokset ja kääntömenetelmät. Valon ja varjon merkitys muodon ilmentäjänä.

Toteutus: Luennot ja työpajatyöskentely: itsenäiset mutta ohjatut harjoitukset ja tekemällä oppiminen. Pienoisveistoksen ideointi, suunnittelu, toteutus. Oman toiminnan arviointi ja plastisen sommittelun osa kuvan perusteet -portfolioon.

Kirjallisuus:

  •  Pusa Unto 1995, Plastillinen sommittelu.
  • Ringbom Sixten 1989, Pinta ja syvyys.
  • Ahonen Taisto & Tiirola-Santala Liisa 1995, Maalausalan piirustus ja suunnittelu.
  • Taideteollinen korkeakoulu, Johdatus kuvalliseen viestintään: Volyymi eli tilamassa ja massa. http://www.uiah.fi/virtu/materiaalit/kuvaviestinta/johdatus.html.
  • Kurssimateriaalina: Aika matka, video.

Arviointi: Arviointi asteikolla 0-5, arviointi perustuu aktiiviseen osallistumiseen ja tehtävien tekoon.

6KA7314 Kuvantarkastelu, 5 op

Kuva-analyysi

Tavoite: Ymmärrät eri analyysimenetelmien ja -tulosten suhteen toisiinsa. Osaat soveltaa ku-van (kriittistä) tarkastelua omassa työskentelyssäsi. Pääpaino on kohdetta kuvaavassa, formalistisessa ja ikonografisessa analyysissä.

Sisältö: Perehdytään kuvan sisältöihin ja viesteihin eri kuva-analyysin menetelmien avulla. Tar-kastelun kohteena kuva, taidekuva, taideteos, taidetekstit ja videomateriaali.

Toteutus: Kuva-aineistoilla havainnollistetut luennot, yksilö- ja ryhmätehtävät

Kirjallisuus:

  • Elovirta Arja & Lukkarinen Ville 1998, Katseen rajat - taidehistorian metodologiaa.
  • Kuusamo Altti 1996, Tyylistä tapaan. Semiotiikka, tyyli ja ikonografia.
  • Panofsky Erwin, 1970. Meaning in the Visual Arts.
  • Sederholm Helena, 2000. Tämäkö taidetta?
  • Seppänen Janne, 2001. Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Lehtiartikkelit ja videomateriaalit.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arvioinnin perusteena ovat aktiivinen osallistuminen ja tehtävät.

Taidehistoria 1

Tavoite: Hahmotat länsimaisen taiteen kehitystä ja jatkumoa historiallisessa kontekstissa. 

Sisältö: Katsaus länsimaisen taiteen kehitykseen esihistoriallisesta ajasta 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen.

Toteutus: Luennot ja oppimistehtävät: luentotiivistelmä ja kirjoitelma.

Kirjallisuus:

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arviointi perustuu osallistumiseen ja oppimistehtäviin.

Taidekokoelmat ja näyttelyt

Tavoite: Opit näyttelytoiminnan funktioita ja merkityksiä: vierailemaan näyttelyissä ja näyttelyiden avajaisissa sekä luomaan kontakteja kuvataidealan toimijoihin. Opit tarkastelemaan taiteeseen liittyviä ajankohtaisia ilmiöitä ja ymmärtämään julkisia ja yksityistä näyttelyorganisaatiorakenteita.
Sisältö: Tutustutaan näyttelyihin ryhmässä ohjatusti ja itsenäisesti. Raportoidaan näyttelyistä.

Toteutus: Tutustumiskäynnit näyttelyihin, näyttelyorganisaatioihin ja -instituutioihin sekä raportointi niistä. Kurssi suoritetaan opintojen 1. vaiheen aikana.

Kirjallisuus:

  • Näyttelyluettelot, näyttelyiden ja näyttelyorganisaatioiden kotisivut ja esitteet.
  • Kirjallisuus ilmoitetaan kurssin aikana.

Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista ryhmässä ohjattuihin näyttelykäynteihin ja raportointia näyttelyistä.

6KA7312 Tietokonegrafiikka ja -maalaus, 3 op

Tavoite: Perehdyt digitaaliseen kuvanrakentamiseen: tietokonegrafiikkaan ja -maalaukseen. Osaat vektori- ja bittikarttagrafiikan perusteet. Opit käyttämään tietokonetta työvälineenä maalauksellisten teosten sekä ilmaisullisten fonttien luomisessa ja ymmärrät tietokoneella tuotettavan maalauksen mahdollisuudet ja rajoitteet.
Sisältö Mitä on tietokonegrafiikka? Vektorigraafinen ja bittikarttagraafinen kuva. Tietokoneoh-jelmat kuvatuotannon välineinä. Kirjaimet ja kirjoitus kuvana, visuaalisena elementtinä.

Toteutus: Luennot ja työpajatyöskentely: tekemällä oppiminen ja itsenäiset mutta ohjatut harjoitukset. Laaditaan tietokonegrafiikan ja -maalauksen portfolio: kirjoitelma ja ohjelmakohtaiset kuvalliset harjoitukset ja tehtävät.

Kirjallisuus:

  • Demers Owen 2001, Digital Painting and Texturing.
  • Huttunen Martti 2005, Värit pintaa syvemmältä.
  • Klanten & Hellige 2008, Playful Type - Ephemeral lettering & illustrative fonts
  • Ozawa Ken (toim.) 2008, Design Collections with - Limited colors
  • Eiseman Leatrice 2006, Pantone Color Resource, Color: messages and meanings
  • Ohjelmakohtaiset oppaat. Tietokonegrafiikkaa, digitaalista piirtämistä ja maalaa-mista käsittelevät www-sivut, mm. http://www.thegnomonworkshop.com/.

Arviointi: Arviointi asteikolla 0 - 5. Arviointiin vaikuttavat aktiivinen osallistuminen ja kurssin ai-kana tehdyt harjoitustyöt (prosessi).

Johdanto kuvataiteeseen, 15 op

Tavoite: Perehdyt kuvataiteen klassisiin ilmaisukeinoihin: elementteihin, välineisiin ja tekotapoihin oman työskentelysi kautta. Harjaannut havainnosta piirtämisessä ja osaat kuvata tilaa ja muotoa värien ja valöörien avulla. Opit valokuvauksen perusteet ja käyttämään valokuvaa yhtenä digitaalisen kuvankäsittelyn osa-alueena. Perehdyt bittikarttagraafisen kuvankäsittelyn perusteisiin, ymmärrät kuvaformaattien ja kuvakoon merkityksen sekä digitaaliseen värioppiin liittyvän problematiikan. Tunnet kuvankäsittelyn tekniset, taiteelliset ja eettiset mahdollisuudet sekä rajoitteet.

Kurssit:

  • Piirustus 1
  • Maalaus 1
  • Valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet

Kursseja koskevat tiedot (tavoite, sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät kurssien kuvauksista.

6KA7321 Piirustus 1, 5op ja 6KA7322 Maalaus 1, 5 op

Tavoite:Perehdyt oman työskentelysi kautta kuvataiteen klassisiin ilmaisukeinoihin, välineisiin ja tekotapoihin. Tutustut viivaan, väriin ja valööriin ilmaisun elementteinä sekä harjaannut havainnosta piirtämisessä. Osaat kuvata tilaa ja muotoa värien ja valöörien avulla.

Sisältö: Tutustutaan eri välineisiin ja materiaaleihin. Tällä kurssilla pitäydytään naturalisti-sessa kuvaamisessa: olennaista on havainto sekä prosessi havainnosta kuvaksi: mittasuhteet, muoto ja tila.

Toteutus: Luennot: pohjustetut tehtävänannot. Työpajatyöskentely: itsenäiset mutta ohjatut harjoitustyöt ja teokset. Työt ovat yksilötöitä, palaute on henkilökohtaista.

Kirjallisuus:

Arviointi Asteikolla 0 - 5, vaikuttavina tekijöinä aktiivi osallistuminen, työprosessi ja teokset.

6KA7323 Valokuvaus ja kuvankäsittely, 5 op

Kurssin opetus on englanniksi.

This course  is concentrating upon the creative use of photography. The course will be content biased; however learning to be in control of the equipment and not at the mercy of the camera will be one of the course aims.

Lectures:

  • Digital imagery, a relevant history
  • Some digital theory: Files, pixels, resolution, interpolation. Scanning, Sensor types
  • Image processing (Not manipulation): Photoshop & lightroom
  • The basics of image composition
  • Image composition Applied to the working world
  • Reading an image
  • Lighting for Photography, The basic facts about light and lighting, Lighting with a single source light, Natures light, Some general studio lighting

The course will be supported by assignments to reinforce the lectures and work-shops presented during the course. There are also evening and weekend assignments. The images will be presented by the student as, colloquia, hard copy and burnt to CD for assessment.

Reading:

  • Course notes will be provided material -  Evening Martin 2005, Adobe Photoshop CS2 for Photographers.
  • Hoffman Donald 2000, Visual Intelligence.
  • Berger John 1990, Ways of seeing.
  • Arnheim Rudolf 1974, Art and Visual Perception.
  • Uusitalo Jani, Konenäkö tuotantotekniikassa: Kuva-analyysi 1. Tampereen teknillinen yliopisto, Seinäjoen AMK:n kurssi http://pe.tut.fi/courses/konenako.nsf/

Grading 0 - 5, the course grade will be assed by attendance, participation, and presented work. An individual assessment of the students work and development will also be verbally given.

Nykytaide, 15 op

Tavoite: Tutustut nykytaiteen erilaisiin näkökulmiin: ideoihin ja tekotapoihin. Opit hahmottamaan kuvataidetta yhteiskunnallisessa kontekstissa, osana kulttuurin visuaalisuutta. Perehdyt mediataiteeseen nykytaiteen ilmiönä ja lajina sekä siihen liittyvään suunnitteluun, ilmaisuun ja välineisiin. Opit valo-, ääni- ja videoilmaisun perusteet, tutustut eri medioiden käyttöön kuvataiteessa sekä kuvataiteen merkitykseen mediassa. Opit multimedian termit, elementit ja ohjelmoinnin perusteet ja osaat rakentaa multimediallisen teoskokonaisuuden. Ymmärrät erilaisten ympäristöjen teoksille asettamat ehdot, lineaarisen ja non-lineaarisen kerronnan idean ja rakenteet sekä on-line ja off-line tuotantojen eron. Tutustut myös eri julkaisumuotoja samassa teoksessa käyttäviin hybridituotantoihin.

Kurssit:

  • Taidehistoria 2: Nykytaiteen näkökulmia
  • Mediataiteen perusteet: Valo-, video- ja ääni-ilmaisu
  • Multimedian perusteet: Multimediatoteutus

Kursseja koskevat tiedot (tavoite, sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät kurssien kuvauksista.

6KA7331 Taidehistoria 2: Nykytaiteen näkökulmia

Toteutus: Perehdyt oman aikamme kuvataiteeseen modernismista uusimpaan taiteeseen saakka. Ymmärrät nykytaiteen ilmiöitä sekä näkökulmia ja ideoita ilmaisu- ja tekotapojen takana. Opit tarkastelemaan taiteen erilaisia taustatekijöitä ja tehtäviä: nykytaidetta yhteiskunnallisessa sekä kulttuuri- ja taidehistoriallisessa kontekstissa. 

Sisältö: Nykytaiteen suuntauksia. Taidekäsitykset. Taiteen kaanon ja sen kritiikki. Moderni ja postmoderni aikakautena ja taidesuuntauksena: piirteitä, ajattelu- ja toimintatapoja. Taideteosten reproduktio ja intertekstuaalisuus. Siirtymiä teoskeskeisyydestä työprosesseihin: kun taiteen tekeminenkin on taidetta. Nykytaiteen kulttuurisidonnaisuus ja globaalisuus.

Toteutus: Kuva-aineistoilla havainnollistetut luennot, keskustelut, itsenäiset mutta ohjatut oppimistehtävät ja niiden purku: essee ja soveltava kuvatyö. Tentti. 

Kirjallisuus: Kirjallisuus varmistetaan kurssin alussa.

  • Kurssin opintomonisteet
  • Helena Sederholm 2000, Tämäkö taidetta?
  • Dempsey Amy 2003, Moderni taide.
  • Nykytaiteen virtuaalikirjasto, http://marikki.fng.fi/kiviki/kiviki.php.
  • Jyväskylän yliopisto, Taidehistorian aikajana, http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/aikajana: Modernismi ja Nykytaide.
  • Pasanen Kimmo 2004, Musta neliö: Abstraktin taiteen salat.
  • Honour Hugh & Fleming John, Maailman taiteen historia, luku: Nykytaide.
  • Elovirta Arja & Lukkarinen Ville 1998, Katseen rajat - taidehistorian metodologiaa, artikkelit: Suominen-Koskinen Renja, Taiteen sosiaaliset ulottuvuudet. Elovirta Arja, Vaikutteet ja intertekstuaalisuus.
  • Oppimistehtävään liittyvä itsenäisesti etsitty aihekohtainen kirjallisuus ja verkkosivut. Monitaituri Man Ray (Man Ray: Prophet of the Avant-Garde) 1999, Video.

Arviointi: Asteilolla 0 - 5, kurssiarvosana muodostuu aktiivisen osallistumisen, tentin ja tehtävien perusteella. Palaute kaikista tehtävistä ja tentistä.

6KA7332 Mediataiteen perusteet, 5 op

Valoilmaisu

Tavoite: Oivallat rakennetun valon merkityksen kuvallisen ja visuaalisen ilmaisun osa-alueena. Opit valaisun perusteet osana animaatiotuotantoja, tilataideteoksia ja näyttelyitä. Ymmärrät valon funktion näkyvyydessä ja muodon kokemisessa.

Sisältö: Valon fysikaaliset suureet, värilämpötila, erilaiset valaisimet, sähkö- ja paloturvallisuus

Toteutus  Valoanalyysit, harjoitustyö, joka toteutetaan osana videoilmaisun harjoitustyötä.

Kirjallisuus:

  • Huttunen Martti 2004, Värit pintaa syvemmällä (valoa koskevin osin).
  • Muu kirjallisuus ilmoitetaan kurssin alussa.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arvosanaan vaikuttavat aktiivinen osallistuminen ja harjoitustyö.

Videoilmaisu

Tavoite: Opit videon mahdollisuudet ja merkityksen kuvallisen ilmaisun keinona ja elementtinä. Osaat videotekniikan ja kuvaeditoinnin perusteet.

Sisältö: Kuvakoot, kuvasuunnitelma, huomiopiste, rajaus, sommittelu, siirtymät, videokameran käyttö, non-lineaarisen editoinnin perusteet.

Toteutus: Oppimistehtävänä videotyöharjoitus.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arvosanaan vaikuttavat aktiivinen osallistuminen ja harjoitustyö

Kirjallisuus:

  • Pirilä Kari & Kivi Erkki 2005, Otos.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5., arvosanaan vaikuttavat aktiivinen osallistuminen ja harjoitustyö.

Ääni-ilmaisu

Tavoite: Tutustut äänen kuvataiteilijan työkaluna sekä nykytaiteen ilmaisukeinona, mm. soundscapen ideaan ja akustiseen taiteeseen tilataiteessa. Opit ääni-ilmaisun perusteet: äänikerronnan kerrokset, äänittämisen, editoinnin ja miksauksen tekniikan

Sisältö: Lineaarinen kerronta ja draaman rakenne. Äänikerronnan kerrokset (pisteäänet, ma-tot), äänitys (tasot ja mikrofonitekniikka), editointi, miksaus (taso / panorointi / efektointi / huomiopiste)

Toteutus: Oppimistehtävänä äänityö, joka sisältää äänitykset ja editoinnin

Kirjallisuus:

  •  Äänipää, http://www.aanipaa.tamk.fi/.
  • Pirilä Kari & Kivi Erkki 2005, Otos.
  • Koivumäki Ari & Kytö Meri & Uimonen Heikki (toim.) 2006, Sata suomalaista äänimaisemaa.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arvosanaan vaikuttavat aktiivinen osallistuminen ja harjoitustyö.

6KA7333 Multimedian perusteet, 7 op

Tavoite: Ymmärrät multimedian aseman nykytaiteen kentässä: multimedian käytön taiteellisen ilmaisun keinona sekä oman osaamisen esille tuojana. Opit multimedian termit, elementit ja ohjelmoinnin perusteet. Osaat rakentaa multimediallisen teoskokonaisuuden. Ymmärrät erilaisten ympäristöjen teoksille asettamat rajat, lineaarisen ja non-lineaarisen kerronnan idean ja rakenteet sekä on-line ja off-line tuotantojen eron.

Sisältö: Multimediateoksen suunnittelu ja toteutus, työpajatyöskentely. Teoksen käsikirjoitus laaditaan non-lineaarisen kuva- ja äänikerronnan kurssilla.

Toteutus: Prosessioppiminen ja työpajatyöskentely: multimediateoksen suunnittelu ja toteutus.

Kirjallisuus: Kirjallisuus varmistetaan kurssin alussa.

  • Keränen Vesa & Lamberg Niko & Penttinen Jukka 2000, Multimedian peruskirja.
  • Keränen Vesa & Lamberg Niko & Penttinen Jukka 2006, Web-julkaiseminen & multimedia.
  • Multimediaan liittyvät verkkosivut.

Arviointi Asteikolla 0 - 5, sekä työprosessi että teos arvioidaan.  

Non-lineaarinen kuvakerronta ja käsikirjoitus

Tavoite: Oivallat multimediaan liittyvän non-lineaarisen käsikirjoittamisen periaatteen sekä multimediatuotantoon liittyvän käsitteistön ja tuotantoprosessin.

Sisältö: Laaditaan multimediakäsikirjoitus toteutettavaksi multimedian perusteet -kurssilla.

Toteutus: Luennot, työpajat ja itsenäinen työskentely

Kirjallisuus: Kirjallisuus varmistetaan kurssin alussa

  • Luukkonen Jussi 2000, Digitaalisen median käsikirjoitusopas.
  • Keränen Vesa & Lamberg Niko & Penttinen Jukka 2003, Digitaalinen viestintä.
  • Multimediaan liittyvät verkkosivustot.

Arviointi  Asteikolla 0 - 5. Arvioidaan, kun käsikirjoitus on toteutettu multimediana.    

Non-lineaarinen äänikerronta

Tavoite: Opit multimediaan liittyvän non-lineaarisen kerronnan äänen osalta.

Sisältö: Taustalooppien idea ja toteutus, ääni käyttöliittymänä, bittireduktiotekniikat (mp3 ym.) ja tuotannon laatuvaatimukset.

Toteutus: Äänisuunnittelu multimediakurssin alkuvaiheessa integroituna käsikirjoitusprosessiin. Teosto / Gramex -ilmoitukset valmiista tuotannoista.

Kirjallisuus:

Arviointi  Asteikolla 0 - 5. Arvioidaan, kun käsikirjoitus on toteutettu multimediana.

3-ulotteisuus, 10 op

Tavoite: Tutustut klassiseen veistämiseen sekä digitaaliseen "veistämiseen" eli 3D-mallintamiseen. Kuvanveiston perusteisiin perehdyt plastisen muotoilun ja tilan työstämisen kautta. Harjaannut kolmiulotteisessa ajattelussa ja opit tietokonevisualisoinnin ja 3D-grafiikan perusperiaatteet ja käsitteet. Tutustut käytettävään ohjelmistoon ja opit mallintamaan kolmiulotteisia kappaleita eri mallinnustekniikoilla, pinnoittamaan, valaisemaan ja renderoimaan.

Kurssit:

  • Kuvanveisto
  • 3D-mallinnus

Kursseja koskevat tiedot (sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät kurssien kuvauksista.

3KA6341 Kuvanveisto, 5 op

Tavoite: Tutustut veistotaiteen ajankohtaiseen, laajentuneeseen kenttään: monimuotoisuuteen, materiaaleihin ja käsitteisiin. Harjaannut kolmiulotteisessa ilmaisussa sekä opit käyttämään muotoa ja tilaa ilmaisuvälineenä. Opit oman työskentelysi kautta suunnittelun vaiheet, merkityksen ja prosessiluonteisen, ammattimaisen työskentelytavan.

Sisältö: Teoksen lähtökohdat: idea, suunnitelma ja siihen liittyvät työpiirrokset sekä niiden esittäminen. Teoksen työprosessi, työskentelyn dokumentointi ja teoksen esittely. Teosten pystytys ja esittely näyttelyn muodossa. Teos "veistetään" 3D-mallinnus -kurssilla digitaalisesti.

Toteutus: Työpajatyöskentely, keskustelut ryhmässä, oman teoksen työprosessi suunnittelusta valmiiseen teokseen ja sen esittely. Työprosessin dokumentointi.

Kirjallisuus: Kirjallisuus varmistetaan kurssin alussa

Arviointi Asteikolla 0 - 5, arvioinnin perusteena ovat aktiivinen osallistuminen ja oppimistehtävien teko.

6KA6432 3D-mallinnus, 5 op

Tavoite: Opit tietokonevisualisoinnin ja 3D-grafiikan perusteet ja käsitteet. Tutustut käytettä-vään ohjelmistoon ja opit mallintamaan kolmiulotteisia kappaleita eri mallinnustekniikoilla, pinnoittamaan, valaisemaan ja renderoimaan.

Sisältö: Kuvanveistokurssin teos "veistetään" digitaalisesti: tehdään 3D-mallinnus. 

Toteutus: Luennot ja työpajatyöskentely: ohjatut harjoitukset ja projektityö.

Kirjallisuus:

  • Lehtovirta Pekka & Nuutinen Kari 2000, 3D sisältötuotannon peruskirja.
  • Birn Jeremy 2000, Digital Lighting and Rendering.
  • Demers Owen 2001, Digital Painting and Texturing.
  • Felming Bill 1998, 3D Photorealism Toolkit.
  • Todd Danielle 2008: Poly Modeling - Thinking Outside the Box
  • Kolmiulotteinen mallintaminen, http://cc.joensuu.fi/~tniemi/3d/ 
  • Ohjelmakohtaiset oppaat.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, arvioinnin perusteena aktiivi osallistuminen ja työskentely.

AMK-tutkimustoiminta

6KA7351 AMK-tutkimustoiminta, 7 op

AMK:n tutkimustoiminta -opintojaksoon kuuluvat opinnot:

  • Kuvanlukutaito ja semioosi
  • Tutkimus- ja kehitystoiminta: alakohtainen tutkimusharjoitus ja tieteellinen kirjoittaminen
  • Tiedonhankinta
  • Opintoja koskevat tiedot (tavoite, sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät allaolevista kuvauksista.

Kuvanlukutaito ja semioosi

Tavoite: Perehdyt merkkejä tulkitsevaan tietokäsitykseen ja syvennät käsitystäsi kuvan merkitysten muodostumisesta, semioosista. Hahmotat merkityksen muodostuksen prosessin, kuvan merkityskerrokset ja semiotiikan soveltamisen ideaa kuvataiteessa. Ymmärrät tulkintojen samanaikaisen henkilökohtaisuuden, kulttuurisidoksisuuden ja yleisinhimilliset mahdollisuudet. Syvennät tietoasi kuvasta mediana ja mediassa.

Sisältö: Merkityksen muodostumisen prosessi. Kuvan viestinnälliset ominaisuudet: kuvan merkitystasot, tekstityypit ja -lajit, kuvailmaisun koodit.

Toteutus: Kuva-aineistoilla havainnollistetut luennot, soveltavat oppimistehtävät ja tentti.

Kirjallisuus: Kirjallisuus varmistetaan opintojakson alussa.

  • Elovirta, Arja & Lukkarinen, Ville 1998. Katseen rajat - taidehistorian metodologiaa, artikkelit: Lukkarinen, Ville. Taiteen kielet.
  • Palin, Tutta. Merkistä mieleen.
  • Viestintätieteiden yliopistoverkosto: Kuvanlukutaito, http://www.uta.fi/viesverk/kuvanluku/. Avoin yliopisto (Jyväskylä),
  • Hannu, Puupponen. Laajeneva ja moninaistuva lukutaito, http://appro.mit.jyu.fi/essikurssi/viestinta/t2/.
  • Koskinen, Jari 2005. Kuvien takana.
  • Doelker, Christian 1997. Bild ist mehr als ein Bild - Visuelle Kompetenz in der Multimedia-Gesellschaft.
  • Arviointi: Asteikolla 0 - 5, opintojakson arvosana muodostuu aktiivisen osallistumisen, tehtävien ja tentin perusteella. Palaute kaikista tehtävistä.

Tutkimus- ja kehitystoiminta: alakohtainen tutkimusharjoitus ja tieteellinen kirjoittaminen

Tavoite: Opit tutkimus- ja kehitystoiminnan yleiset periaatteet ja opit soveltamaan niitä omalla alallasi. Tutustut tieteenfilosofisiin kysymyksiin: tiedon perusteisiin ja vaatimuksiin sekä tieteelliset kriteerit täyttävän tutkielman laatimiseen kuvataiteen alalla. Perehdyt taiteen mahdollisuuksiin tutkimuksessa ja taidetieteisiin: sekä taiteeseen tutkimuksen ja kehittämisen kohteena että taiteen tekemiseen tutkimusmenetelmänä.

Sisältö: Ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan periaatteet sekä tutkimus- ja kehittämismenetelmät. Tieteenfilosofiset kysymykset ja tutkimuseettiset toimintaperiaatteet. Tieteellisen kirjoittamisen yleiset ja alakohtaiset periaatteet. Tieteellisen tekstin rakenne ja tyyli. Lähteiden valinnan perusteet ja lähdeviitetekniikka.

Toteutus: Luennot ja seminaarityöskentely. Alakohtainen tutkimusharjoitus ja tieteellisen kirjoittamisen harjoitus: tekemällä oppiminen. Suunnittelet ja toteutat ohjatusti seminaaritutkielman aihevalinnasta viimeisteltyyn tutkielmaan saakka: n. 10-sivuisen seminaarityön laatiminen ja esittely.

Kirjallisuus:

  • Luentomonisteet, seminaarityöohje ja kuvataiteen koulutusohjelman opinnäytetyöohje.
  • Anttila Pirkko 2005, Ilmaisu, teos, tekeminen ja tutkiva toiminta.
  • Kirjoittajan ABC, Kirjoittamisprosessi: Tieteellisen tekstin kirjoittamisvaiheet, Argumentointikeinoja tieteellisessä kirjoittamisessa, http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kirjoittamisprosessi/.
  • Seminaarityön aiheeseen liittyvä itsenäisesti etsitty lähdekirjallisuus.
  • Arviointi: Sekä työskentely että tutkielma arvioidaan asteikolla 0 - 5.

Tiedonhankinta

Tavoite: Ymmärrät tiedonhankinnan ja -hallinnan merkityksen sekä opiskelussasi että tulevissa työtehtävissäsi. Opit käyttämään oman alasi tietokantoja ja arvioimaan tiedon luotettavuutta.

Sisältö: Opintojaksolla perehdytään tiedonhankinnan perusteisiin ja sen aikana opiskellaan verkko-opiskelun taitoja. Opintojakso jakaantuu kahteen verkkokurssiin: peruskurssina on Verkko-oppiminen ja tiedonhankinta ja jatkokurssina on alakohtainen tiedonhankinta.

Toteutus: Luennot (verkkotunnusten jakaminen, opintojakson esittely, tietokantojen esittelyä ja käytön ohjausta), demonstraatiot, harjoitukset ja oppimiskeskustelut verkkoympäristössä.

Kirjallisuus: Verkossa oleva kurssimateriaali ja kirjaston sivut.

Arviointi: Hyväksytty / hylätty

Julkaisutyö

3KA7360 Painojulkaisun perusteet, 7 op

Tavoite: Opit painetun julkaisun visuaalisuuden ja informaation graafisen jäsentämisen perusteet. Tutustut printtimedian historialliseen kehitykseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen. Perehdyt painotekniikan asettamiin vaatimuksiin sekä PDF -pohjaiseen julkaisemiseen. Opit taitto-ohjelman peruskäytön ja ymmärrät typografian osana visuaalista viestintää. Tutustut kirjapainon toimintaan ja toimit ryhmässä vastuullisena jäsenenä.

Sisältö: PDF-pohjaisen painojulkaisun suunnittelu ja toteutus

Toteutus: Luennot ja työpajatyöskentely: ohjatut harjoitustyöt sekä prosessioppiminen. Teo-ria sisältyy työskentelyyn.

Kirjallisuus:

  • Pesonen Soili & Tarvainen Juha 2003, Julkaisun tekeminen.
  • Itkonen Markus 2003, Typografian käsikirja.
  • Brusila Riitta (toim.) 2001, Typografia, kieltä vai visuaalisuutta.
  • Taideteollinen korkeakoulu, virtuaaliyliopisto, Fontin synty. www.uiah.fi/virtu/materiaalit/fontinsynty/.
  • Ohjelmakohtaiset oppaat. Digitaaliset luentomateriaalit.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, sekä työprosessi että tulos arvioidaan.

Animaatio 1

6KA7370 Animaatio 1, 8 op

Tavoite: Perehdyt animaatioon yhtenä kuvataiteen ja visuaalisen viestinnän nykyisenä mahdollisuutena. Ymmärrät animaation historiaa sekä luonnetta, rakennetta ja toteuttamistapoja. Opit liikkeen toteuttamisen animaation keinoin, tutustut työvälineisiin ja -menetelmiin.

Sisältö: Animaation dramaturgia, tekniikat ja välineet. Visuaalisen ajattelun ja havainnoinnin harjoitukset, liikkeen kuvaamisen harjoitukset ja aikaisempien kurssitöiden analyysit. Suunnitellaan ja toteutetaan lyhyt animaatio sekä kameralla että tietokoneella (idea, draaman rakenne, kuvakäsikirjoitus, äänisuunnitelma, editointi sekä arkistointi). Käsikirjoitus laaditaan lineaarinen kuva- ja äänikerronta kurssilla.

Toteutus: Työpajatyöskentely: ohjatut harjoitustyöt sekä prosessioppiminen. Teoria sisältyy työskentelyyn. Laaditaan työskentelypäiväkirja, jonka avulla arvioidaan oma työprosessi ja teos.

Kirjallisuus:

  • Laybourne Kit 1998, The Animation Book.
  • White Tony 1988, The Animator’s Workbook.
  • Taylor Richard 2004, Encyclopedia of Animation Techniques.
  • Ohjelmakohtaiset oppaat. Animaation verkkosivuja.
  • Huhtamo Erkki 2000, Fantasmagoria - elävän kuvan arkeologiaa.
  • Suomalaisen animaation historia (video).
  • Taideteollinen korkeakoulu, Elokuvatuotannon verkko-oppimateriaali http://elokuvantaju.uiah.fi/2001/index.html.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5, perusteena aktiivi osallistuminen ja tehtävien suorittaminen: viimeistellyt kurssityöt (teos, kannet, arkistointilomake) sekä työskentelypäiväkirjan avulla tehty oman työprosessin ja teoksen analyysi ja arviointi.

Lineaarinen kuva- ja äänikerronta
Lineaarinen kuvakerronta

Tavoite: Opit lineaarisen kerronnan peruslainalaisuudet ja ymmärrät fiktiivisen lyhytelokuvan draamallisen rakenteen muuttujat. Osaat eritellä lineaarisen kerronnan elementtejä ja teemoja ja soveltaa tätä tieto-taitoa omassa työskentelyssäsi. Syvennät oppiasi draamallisesta kuvakerronnasta.

Sisältö: Lineaarisen kerronnan perusteet. Kerronnan elementit ja teemat audiovisuaalisessa tuotannossa. Kuvakerronnan perusteet.

Toteutus: Luentoja, teosanalyyseja. Käsikirjoitus- ja kuvakäsikirjoitusharjoitus: Laaditaan käsi-kirjoitus animaatiokurssin teoksille.

Kirjallisuus:

  • Bacon Henry 2000, Audiovisuaalisen kerronnan teoria. Muu kirjallisuus ilmoitetaan kurssin alussa.

Arviointi: Asteikolla 0 - 5. Arvioidaan, kun käsikirjoitukset on toteutettu animaatioina.

Lineaarinen äänikerronta

Tavoite: Oivallat lineaarisuuden idean äänikerronnassa ja osaat rakentaa äänet animaatioon.

Sisältö: Äänikerronnan kerrokset: kuvan ulkopuolinen ääni ja synkroniset äänet, äänitehos-teet ja tehostekirjastojen käyttö. Musiikin tekijänoikeudet kuvaäänitteissä, tuotantomusiikkikirjastojen esittely. Animaatioäänen kliseitä.

Toteutus: Äänisuunnittelu animaatiokurssin alkuvaiheessa integroituna käsikirjoitusprosessiin Tuotanto integroituu meneillään oleviin animaatiotuotantoihin. Teosto / Gramex-ilmoitukset valmiista animaatioista

Kirjallisuus:

Arviointi Asteikolla 0 - 5. Arvioidaan, kun käsikirjoitukset on toteutettu animaatioina.

Kuvataiteen opinnot, 12 op

Tavoite: Kehität ja vahvistat omaa kuvataiteellista ilmaisuasi ja löydät siitä lähtökohtia myös digitaaliseen kuvantyöstöön. Tunnet valokuvauksen historiaa ja nykypäivää sekä materiaalien ja laitteiden kehityksen keskittyen digitaaliseen valokuvaukseen. Analyyttinen visuaalinen tietämyksesi, esteettinen ymmärtäminen ja tulkintakykysi kehittyvät.

Kurssit:

  •  Piirustus ja maalaus 2
  • Valokuvaus

Kursseja koskevat tiedot (tavoite, sisältö, toteutus, arviointi ja kirjallisuus) löytyvät kurssien kuvauksista.

6KA7380 Piirustus ja maalaus 2, 6 op

Tavoite: Kehität omaa ilmaisuasi: kurssilla painottuvat omat kokeilut: väline-, teema ja sisältövalinnat sekä työtavat ja -prosessi. Kokeilujesi ja niihin liittyvän taustatutkimuksesi perusteella valitset henkilökohtaisen ilmaisutavan ja välineen kurssitöitä varten. Piirustuksen ja maalauksen luomisessa voidaan hyödyntää valokuvaa. Osaat esittää taustakartoituksesi, kokeilusi ja tavoitteesi sekä perustella valintasi

Sisältö: Työpajatyöskentely: idean kehittäminen ja teossarja, joka vastaa 6 opintopisteen työmäärää. Oman teoskokonaisuuden tai teossarjan taidehistoriallinen ja sosiokulttuurinen taustakartoitus (kontekstin luominen), vuorovaikutusten pohdinta omassa työssä.

Toteutus: Työpajatyöskentely (ohjattu projektityöskentely) ja palautekeskustelut.

Kirjallisuus:

  • Pitkänen-Walter Tarja 2006, Liian haurasta kuvaksi - maalauksen aistillisuudesta.
  • Merleau-Ponty Maurice 1993, Silmä ja mieli.
  • Dempsey Amy 2003, Moderni taide.
  • Pasanen Kimmo 2004, Musta neliö: Abstraktin taiteen salat.
  • Weckman Jan Kenneth 2005, Seitsemän maalauksen katsominen.
  • Smith Ray 1990, Taiteilijan käsikirja.
  • Salonen Heli, Pohjola Jukka, Priha Eero 1994, Kuvataiteilijan työsuojeluopas.
  • Kiljunen Veikko 1992, Taidemaalarin materiaalioppi.
  • Taustakartoitukseen tarvittava itsenäisesti etsitty kirjallisuus.
  • Taidemaalariliitto, http://www.artists.fi/painters/jasenpalvelut.html

Arviointi Asteikolla 0 - 5, sekä työskentelyprosessi että sen tulokset arvioidaan.

6KA7380 Valokuvaus, 6 op

Kurssin opetus on englanniksi.

This course  will build upon the basic skills taught during the basics of photography course. The course will comprise of an even split between traditional photography and digital photography. During the traditional photographic module the student will be using large format materials and will be taught "fine art" photographic printing. During the digital module "fine art" digital printing will be taught. The course will concentrate upon the creative use of photography both within the studio and in "the field". The course will be supported with workshops, lecture demonstrations and more formal lectures. There will be set assignments and some evening/weekend projects.

Lectures:

  •  Visualization in Photography
  • Can the Photographer learn from the artist?
  • The "Greats" a retrospective and perhaps personalized view point of some past well respected photographers.
  • Wither photography
  • Digital printing
  • "Fine art printing"
  • Advanced lighting
  • Location photography

The images will be presented by the student as, colloquia, hard copy and burnt to CD for assessment.

Reading:

  • Course notes will be provided material  
  • Zakia Richard D. 2001, Perception and Imaging.
  • Zettl Herbert 1998, Sight, Sound, Motion: Applied Media Aesthetics. Stroeble Leslie D. 1980, Visual Concepts for Photographers

Grading 0 - 5, the course grade will be assed by attendance, participation, and presented work. An individual assessment of the students work and development will also be verbally given.

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

3KA7399 Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta, 3 op

Tavoite: Hahmotat yritystoiminnan perusperiaatteet, tunnistat yrittäjyyden erilaisia ilmene-mismuotoja sekä osaamiseen ja innovaatioihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia kuvataiteen alalla. Ymmärrät taiteellisen työskentelyn mahdollisuudet ja vaatimukset itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Sisältö: Osaamisen ja uusien tuote- ja palveluinnovaatioiden kehittäminen kannattavaksi liiketoiminnaksi. Liikeidean kehittäminen ja alustavan liiketoimintasuunnitelman laatiminen. Toiminta ammatinharjoittajana.

Toteutus: Luennot, oppimistehtävät ja palautekeskustelut. Osa kurssista suoritetaan amk:n innovaatiotoiminnassa.

Kirjallisuus:

  • Kinsley & Company 2000, Ideasta kasvuyritykseksi - käsikirja liiketoimintasuunni-telman laatimiseen.
  • Lampikoski Kari & Lampikoski Tommi 2004, Kehitä ideasi innovaatioksi.
  • Inkinen Sam & Karkulehto Sanna & Mäenpää Marjo & Timonen Eija 2006, Minne matka, luova talous?
  • Wilenius Markku 2004, Luovaan talouteen. Kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voi-mavarana. Kukkasmäki Timo 2004, Kulttuuritoiminnan käsikirja.
  • http://www.ammatinharjoittaja.fi/

Arviointi: Hyväksytty / hylätty, perusteena aktiivi osallistuminen ja tehtävät. 

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK