Kulttuuriala

Viestinnän koulutusohjelman opetussuunnitelma 2008 - 2009

Opinnäytetyö

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on opintojen aikana tai opintojen päätteeksi laadittava laajahko lopputyö. Opinnäytetyön yleiset tavoitteet on määritelty ammattikorkeakouluista annetussa asetuksessa (1995/256 §:t 7 ja 10) ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä (§ 13).

Opinnäytetyö, 15 op

Tavoite: Tavoitteena on, että opiskelija löytää viimeistään suuntaavien opintojen aikana työ-elämän alueen, johon hänen opinnäytetyönsä tulee liittymään. Opintojakson tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia käsitellä käytännön asiantuntijatehtävässä siihen liittyviä kysymyksiä ja soveltaa koulutuksensa eri osa-alueiden tietoja sekä käyttää koulutusalansa työ- ja esitystapoja. Opiskelija osaa soveltaa opinnäytetyössään koulutusalansa teoriaa ja hankkia uutta tietoa. Hän pystyy toteuttamaan ammatillisen tutkimuksen tai kehittämistehtävän/projektin. Lisäksi opiskelija osoittaa kykynsä viestiä kirjallisesti ja suullisesti osaamisensa.

Edeltävät opinnot:

  • Suomen kieli ja viestintä
  • AMK:n tutkimustoiminta
  • Lisäksi opinnäytteen aloittamisen edellytyksenä on vähintään 150 opintopisteen opinnot mukaan lukien kaikki pakolliset opinnot (työharjoittelua ei lasketa opintopisteisiin).

Sisältö:

Käynnistysvaihe

  • Etukäteistehtävä
    • alustava aiheanalyysi eli opinnäytetyön aihepiirin valinta ja sen perusteleminen
    • itsenäinen tutustuminen johdattelevaan opintomateriaaliin
       
  • Tutkimusaiheseminaari
    • opinnäytetyön luonne, tavoitteet ja toteutustavat
    • työelämän ja ammattikäytäntöjen kysymykset tutkimus- ja kehittämisteemoina
    • toiminnallinen ja tutkimuksellinen opinnäytetyö ammattikorkeakoulussa
    • opinnäytetyön ohjeistukset
    • aiheen valinnan keskeiset kriteerit
    • opinnäytetyön kriteerit
    • opinnäytetyöskentelyn aikataulu
    • tutkimusongelman määrittäminen
       
  • Tutkimusmenetelmäseminaari 1
    • tutkimusongelman täsmentäminen ja rajaaminen tutkimuskysymyksillä
    • tutkimusta ohjaava teoreettinen viitekehys
    • tutkimuksen erilaiset aineistot
    • aineistojen keruutekniikat
    • tutkimusasetelma
       
  • Aihealoite
    • opinnäytetyöaiheen hyväksyminen ja ohjaajan nimeäminen
       
  • Tutkimusmenetelmäseminaari 2
    • tutkimusaineistojen käsittely ja analysointi
    • sopivien tutkimusmenetelmien valinta ja niiden käyttö
    • opinnäytetyön hankkeistaminen
    • tutkimuksen työprosessin organisointi ja vaiheistaminen
    • kenttätyöskentelymenetelmät
    • opinnäyte/oppimispäiväkirja
    • tutkimustulosten esittäminen
    • tieteellisen tekstin kirjoittaminen
      Tutkimus- ja toimintasuunnitelma

Toteutusvaihe

  • Ohjaus
  • Itsenäinen työskentely
  • Seurantaseminaarit
    • osallistuminen seurantaseminaarityöskentelyyn, kunnes opinnäytetyö on valmis
  • Opinnäytetyön esitarkastus ja luovutus

Esitysvaihe

  • Katselmus & arviointi
    • opinnäytetyön suullinen esittäminen
    • kypsyysnäyte
    • opinnäytetyön arviointi

Toteutus: Opiskelija osallistuu aktiivisesti opinnäytetyöklinikan seminaareihin ja suorittaa niis-sä opinnäytetyön eri työstövaiheisiin liittyvät kirjalliset tehtävät autenttisina oppimistehtävinä. Opinnäytetyöklinikan seminaarit toimivat avoimina oppimisympäristöinä opinnäytetyön tekemisen eri vaiheissa. Painopiste on opinnäytetyön ongelmalähtöisessä, tutkivassa ja yhteistoiminnallisessa oppimisessa. 

Tavoitteena on, että opiskelijalla on työharjoitteluun lähtiessään hyväksytty opinnäytetyöaihe, sille tutkimus- ja toimintasuunnitelma sekä nimetty ohjaaja, ja hankkeistussopimus työharjoit-telupaikan kanssa. Opinnäytetyön edistymistä tuetaan sekä henkilökohtaisella ohjauksella että opinnäytetyöklinikan seminaareilla. Toteutusvaiheen seminaareissa ratkaistaan yhteistoiminnassa tutkimusprosessin aikana kohdattuja aitoja ongelmia.
Opiskelija palauttaa työnsä esitarkastukseen. Esitarkastuspalautteen ja mahdollisten korjausten jälkeen hän saa luvan jättää työnsä arvosteltavaksi. Opiskelija esittää hyväksytyn työnsä suullisesti sekä osallistuu kypsyyskokeeseen ennen opinnäytetyön lopullista arviointia. Vuosittain järjestetään kaksi opinnäytetöiden katselmusta, jossa opiskelija esittää työnsä. Katselmukset ovat julkisia opinnäytteiden esittämistilaisuuksia. Opinnäytetyön esittämisen jälkeen opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen annetusta aiheesta. Kypsyysnäyte kirjoitetaan sillä kielellä, jolla opinnäyte on kirjoitettu.

Oppimateriaali:

  • Opinnäytetyön yleinen ohje
  • Kulttuurialan opinnäytetyöohje
  • Opinnäytetyön esittämisteknilliset ohjeet
  • Viestinnän opinnäytetöiden arviointiperusteet
  • Opintojakson alussa ilmoitettava kirjallisuus ja muu materiaali

Arviointi: Opinnäytetyö arvioidaan asteikolla 1-5. Viestinnän koulutusohjelman opinnäytetöiden arvioinnissa otetaan huomioon sekä prosessi että tuotos.